Kysymys:

Dear Seppo,

Olen kolmikymppinen erittäin turhautunut nainen, ja haluaisin mielipiteesi ja neuvonantosi ongelmaani. Toivoisin kuitenkin ettet antaisi omien sukupuoliarvojesi painavan vastauksessasi, kuvittele vaikka etten omista munasarjoja ja anna vastaus kuin mies miehelle.

Olen jälleen tavoittanut traagisen parin vuoden seurusteluajan kumppanin kanssa, jolloin suhde alkaa maistumaan pahvilta, ja kevät aurinko saa hormonit villiintymään. Tämä on minulle jo neljäs kerta samassa tilanteessa, ja tuntuu että minut on koodattu kenties eri tehtaalla kuin muut hameväen edustajat. Ongelmani on, että haluan olla vaimoainesta ja uskon rakkauteen, mutta en pysty työskentelemään suhteessa eteenpäin kun toisen kosketus alkaa aiheuttamaan allergiaa ja inhoa. Toisaalla taas ihastun täysin sydämin jokaiseen kaksilahkeiseen joka osoittaa pienintäkään osuvaa huomiota, ja lopputilanne on se että puran parisuhteen ja pesän ennen kuin menetän järkeni, ja onnellisena jatkan taas elämää yksin ja rietastelen. Yhtäkään eroa en ole katunut, mutta tämä tilanne alkaa tuntumaan jo oravanpyörältä. Tunteet ja järki eivät kulje käsi kädessä siis tilanteessani. Miten rikon noidankehäni, vai onko minut siunattu ikuiseksi yksinvaeltajaksi ja miesten välietapiksi?

-Milla

SePPO: Hyvä Milla, onko sinusta oikein hyljätä kumppanisi, aina kun kipinä haalistuu? Tämä on joka suhteessa edessä, ennenpitkää. Naisilla on tapana naiskoodauksen vuoksi tarkastella parisuhteen kysymyksiä miehistä absurdeilta kanteilta, miehille yleensä riittää, että on mukavaa ja arkea harvoin järisyttävät kysymykset "Rakastanko häntä?". Kun naisen parisuhdevalitus alkaa mies kuuntelee ja saattaa nyökätäkkin oikeaan kohtaan, mutta todellisuudessa ei ymmärrä mitä nainen vaahtoaa.

Se, että toinen iljettää, kertoo siitä, että jossain vaiheessa on menty metsään, eikä saaliiksi tullut haluamasi suurisarvinen uroshirvi, sellainen, johon iskit silmäsi viime viikonloppuna. Mietit, onko se ruoho vihreämpää ja mummon sananlasku ei se vaihtamalla parane soi kuuroille korville.

Ihastuminen ei ole järki-asia, mutta parisuhteessa järkeä taas tarvitaan, sillä muut suhteet, paitsi irtosuhteet, vaativat työtä kummaltakin osapuolelta, eikä itsekäs minä asenne toimi.

Otatko itse kumpanisi huomioon suhteessa? Ottaako hän sinut?

Mieti mihin miehessäsi ihastuit ja viettäkää vaikka pieni reissu yhdessä, jos tilanne ei enään mikään pelasta, tunnista ne merkit, josta alamäki alkaa, seuraavassa suhteessa.

Syytät kuitenkin vain omia tunteitasi, joten paljon voi olla vielä tehtävissä, ja monesti pieni arjesta irrottautuminenkin palauttaa sen jo kadotetuksi luullun kipinän.

-SePPO

Kysymys: Poikaystäväni sanoo, että hänen aiemmat tyttökaverinsa ovat aina yrittäneet muuttaa häntä. Hän on vahva persoona, joka ei näe mitään muutoksen tarvetta itsessään. Olen huomannut itsessäni monia parisuhteen aikana tapahtuneita muutoksia. Haluaisin, että kumppanini osallistuisi enemmän kotitöihin oma-aloitteisesti ja olisi innostunut ruokaostoksilla ja hoitaisi laskunsa ja laina-asiansa ajoissa. Tällä hetkellä hän on vapaamatkustaja tai jonkinlainen kämppäkaveri parisuhteessamme. Minä saan tehdä kaikki kotityöt ja virua yksin viikonloput, koska hän on baarissa. En halua olla kotipiika enkä jaksa enää organisoida kaikkea yksin. Yrittäessäni keskustella hänen kanssaan näistä minua vaivaavista asioista, poikakaverini aloittaa aina saman itsekkään jankutuksen: "älä yritä muuttaa minua". Onko liikaa vaadittu, että mies parantaisi tapansa? Onhan minustakin tullut nöyrempi, rauhallisempi ja rennompi, koska hän on vaatinut näitä muutoksia minussa. Nyt olisi hänen vuoronsa muuttua. Miten saan hänet tajuamaan sen?

Väsynyt kotihengetär

SePPO: Kotihengetär, ongelmasi on, että haluat muuttaa miehestäsi ihastuneena ikeassa ja sitarin hedelmäosastolla kiertävän hössöttäjän. Miehen joka seuraa bumtisubumia, laulaa naminamia ja nauhoittaa digiboksiinsa kokki-ohjelmat ja täydelliset naiset. Miehen joka iloitsee verho-ostoksilla ja ymmärtää keittiön värisävyjen päälle, siten että keittiön lautas-alusten pitää matchata verhojen kanssa.

Mieheksi, joka alkaa muistuttamaan innon juontajaa.

Ja jätäs miehesi laskut avaamatta, kyylä, ja tilisaldo katsomatta, niin ei tarvi siitäkään nipottaa sillä väliäkös hoitaako jos hoitaa myöhässä jos kuitenkin ne hoitaa?

Katsos väsynyt, ongelma on se, että haluat paapoa ja patistaa, mikä selvästikin on miehesi inhokki-asioita.

Jos baarista tulee riitaa, niin sopikaa vaikka, että joka kolmas viikonloppu on parisuhdeviikonloppu tai mene mukaan. Tai pidä vaikka tyttöjen iltoja, kotona ehtii kyllä olla sitten kun lapsia siunantuu.

Ps. silloin ei sitten dokata.

-SePPO

Kysymys: Avioiduimme 15 vuotta sitten ja saimme kaksi lasta. Olen mainiosti toimeentuleva ja huolehdin lastemme tulevaisuudesta myös taloudellisesti. Osallistun lasten harrastuksiin ja kotitöihin. Vaimoni ei ole nyt lasten kasvettuakaan halukas palaamaan työelämään. Olen perheen elättäjä. Tästä vuosia jatkuneesta tilanteesta on välillemme syntynyt syvä eripura, joka johti aloitteestani erokeskusteluun. Kävimme parisuhdeneuvonnassa, mutta tosiasioiden myöntäminen ei tunnu vaimolta onnistuvan. Hän ei halua ottaa taloudellista vastuuta perheestä tai edes itsestään. Miten avioliitossa taloudellisen vastuun tulisi jakautua? Missä kulkee raja hyväksikäytön ja rakkauden välillä? Missä on se paljon puhuttu tasa-arvo?

MV 45v

Seppo: Hyvä MV 45v, ongelma johtuu siitä, että vaimosi mielestä loisiminen on nyt vain kivaa, kuka sitä nyt työssä tahtoo raataa, jos ei tarvi. Kyllä teidän perheessä silti riittää snellmannia leivän päällä.

Vaimosi on katsellut liikaa täydellisiä naisia, tai jotain muuta saippuasarjaa, jossa mies tekee kaiken työn ja luulee, että täydellisessä maailmassa, kuten ruotsissa tai amerikassa, homma menee juuri noin, että mies raataa, vaimo meikkaa ja perjantaina leikitään seurapiirirouvaa ja lopulta ollaan siiderihaina kapakassa ja kaikki maksatetaan ukon visalla. Hänen maailmankuvansa on vääristynyt, ja oikeastaan tuo itsepetos on vähän hupsahtaneen naisen haihatteluja.

Kuules ämvee neliviisvee, ei se nyt jumankauta niin mene, että joudut yksin laman kynnyksellä kantamaan huolta perheen taloudellisesta tilasta. Vaimostasi vielä, eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Nyt kova kovaa vastaan ja vaimo siwan kassalle oikeisiin töihin.

Ehkä siinä pästä karisee harhaluulot muiden sunset beach elämäntyylistä.

-SePPO

Kysymys; Elän avoliitossa rakastamani naisen kanssa. Ongelmaksi suhteessamme on
muodostunut avopuolisoni vanhemmat/sisarukset, jotka kutsuvat meitä parina kylään
milloin mihinkin kissanristiäisiin ja en vain yksinkertaisesti voi sietää sitä
teeskentelyn ilmapiiriä.

Kyseiset henkilöt ovat uskonnolliselta suuntaukseltaan "hieman" tiukkapipoisempia kuin
minä ja puolisoni ja en hyväksy heidän tapaansa harjoittaa "uskoaan". Koen
heidän kanssaan kahvittelun vastenmieliseksi ja yritän välttää sitä kaikin tavoin.

Puolisoni vaatii minua mukaan joka kerta ja tämä jo rasittaa suhdettamme.
Onko puolison vanhempia _pakko_ sietää vai riittääkö että sietää/rakastaa elämänkumppania itseään?

Nim. "Kahden lapsen perheestä pohjanmaalle"


SePPO: Arvon Kahden lapsen perheestä pohjanmaalle, anopin ja sisarusten päätarkoitus on antaa lasten hoitoapua hektiseen työelämä arkeen, kerran tai pari kertaakin vuodessa kahvittelua, on tästä käypä hinta.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi jo maanantai-aamuna miettiä mihin perkeleen pihatalkoisiin/laiturin nostajaisiin/mökin maalaukseen/puolisosi siskon kummin mukulan ristiäisiin sitä pitää ensi perjantai lähteä, sillä onhan se selvää, että työssäkäyvän rajallisia vapaa-ajan mahdollisuuksia käytetään pääasiassa itse haluamiin asioihin, eikä esimerkiksi anopin pakkoraamattupiirissä istumiseen kuuntelemassa synnin ja päihteiden vaaroista.

Puolisosi pitäisi ymmärtää, että koet nämä kahvihetket  vastemielisina ja olla tyytyväinen, että tulet hyvillä mielin hänen mukaansa pikavisiitille jouluna.

Toinen vaihtoehto on räjähtää heidän uskonharjoitukselleen ja tiukkapipoille tavoilleen ja sanoa ne asiat mitkä joka kahvittelun aikana pyörivät mielessä.

Jälkeenpäin pyydä puolisoltasi anteeksi ja kerro, että tätä tilannetta yritit juuri välttää kun halusit jäädä kotiin.

Puolisosi on todenäköisesti hetken näreissään, mutta ymmärtää sinun tekemäsi uhraukset, kun tähän asti sentään hillitsit itsesi ja lupaa tiskata loppukuun.

Muita keinoja kamalien anoppi-, appi ja muun sukulais skeidan välttämiseksi on hankkia tukiverkosto ystävistä ja järjestää "kauan suunniteltu" saunailta mahdollisesti jopa tunnin varoitusajalla.

Lyhyesti, ei sinun auto-ostoksillakaan pidä ottaa kahta vanhemman mallin tojotaa korjattavaksa vapaa-ajalla.

-SePPO

Kysymys: Olemme olleet on-off-suhteessa pari vuotta. Kerran jätin miehen liiallisen ryyppäämisen vuoksi ja siksi, etten tuntenut olevani hänelle tärkeä. Hän pyysi nätisti anteeksi, ja otin hänet takaisin. Jonkin ajan kuluttua kaikki toivo hänen muuttumisestaan kuitenkin karisi. Hän juo vähemmän, mutta turhan usein menee överiksi. Aivot vaan kuulemma käskevät jatkamaan. Voi mennä viikkokin, ettemme pidä yhteyttä. Se olen yleensä minä, joka kyselen, milloin taas nähtäisiin. Minkä ihmeen takia hän ruikuttaa minut takaisin? Lopetanko yhteydenpidon? Miten saan hänet tajuamaan?

Henna

SePPO: Mielestäsi miehellesi oikeaoppinen ajankäyttö olisi maata tohvelisi alla ja syöttää sinulle suklaakuorrutettuja mansikoita, leipoa, hinkata vessanpönttöä puhtaaksi ja viedä kuukautisroskasi ulos.

Jos hän tekee muuta, kuten ottaa ölppää kavereidensa kanssa, on se sinulta pois, et olekkaan tärkeä, koska pitäähän sitä päästä syyttelemään kun et pysty kontroiloimaan häntä kuten haluat, ihan koska sinulle sopivan miehen, kun pitää tehdä iloksesi vaikka kuperkeikkaa. Oikea mies rapsuttaa kunnes kehräät. Oli sitten päivä, yö tai yleinen hälytystila.

Joten kuules mariseva itsekäs hirvenäköinen otus, jolla on utareet, kuka täysjärkinen miestäsi voisi edes syyttää siitä, että jos kerta karkuun päästään, niin ei sitä juhlapäivää pelkästään yhdellä kaljalla juhlita?

Väitteesi, että mies ruikuttaa sinua takaisin, on muutenkin absurdi, sillä kuinka hän voi ruikuttaa sinua takaisin, jos sinä olet se, joka soittelee ja häiritsee jatkuvasti? Sinut tunnetaankin miehesi kaveripiireinä ei Hennana vaan kiroamisesta "taas se saatana soittaa."

Monelle suomalaiselle kolme kovaa koota kun nyt vain kuuluu normaalin elämän vapaalle vaihtoon, näitä ovat keski-olut, kapakka ja kossu.

Itselläsi se taitaa koti-ilta, häiritse ja nalkuta.

Jostain syystä joilakin naisilla on tarve olla miehelle äiti, huoltaja, tietosanakirja ja päihdehuollon ammattilainen. Ja kehittää ongelma jos mies ei usko, ihan niinkuin äidit, kun teini niskuroi ja kapinoi. Ainoana erotuksena, että äidit sentään ovat huoltajia.

Henna, miehesi vähensi juomista. Mitä sinä teit?

-SePPO