Kysymys: Avioiduimme 15 vuotta sitten ja saimme kaksi lasta. Olen mainiosti toimeentuleva ja huolehdin lastemme tulevaisuudesta myös taloudellisesti. Osallistun lasten harrastuksiin ja kotitöihin. Vaimoni ei ole nyt lasten kasvettuakaan halukas palaamaan työelämään. Olen perheen elättäjä. Tästä vuosia jatkuneesta tilanteesta on välillemme syntynyt syvä eripura, joka johti aloitteestani erokeskusteluun. Kävimme parisuhdeneuvonnassa, mutta tosiasioiden myöntäminen ei tunnu vaimolta onnistuvan. Hän ei halua ottaa taloudellista vastuuta perheestä tai edes itsestään. Miten avioliitossa taloudellisen vastuun tulisi jakautua? Missä kulkee raja hyväksikäytön ja rakkauden välillä? Missä on se paljon puhuttu tasa-arvo?

MV 45v

Seppo: Hyvä MV 45v, ongelma johtuu siitä, että vaimosi mielestä loisiminen on nyt vain kivaa, kuka sitä nyt työssä tahtoo raataa, jos ei tarvi. Kyllä teidän perheessä silti riittää snellmannia leivän päällä.

Vaimosi on katsellut liikaa täydellisiä naisia, tai jotain muuta saippuasarjaa, jossa mies tekee kaiken työn ja luulee, että täydellisessä maailmassa, kuten ruotsissa tai amerikassa, homma menee juuri noin, että mies raataa, vaimo meikkaa ja perjantaina leikitään seurapiirirouvaa ja lopulta ollaan siiderihaina kapakassa ja kaikki maksatetaan ukon visalla. Hänen maailmankuvansa on vääristynyt, ja oikeastaan tuo itsepetos on vähän hupsahtaneen naisen haihatteluja.

Kuules ämvee neliviisvee, ei se nyt jumankauta niin mene, että joudut yksin laman kynnyksellä kantamaan huolta perheen taloudellisesta tilasta. Vaimostasi vielä, eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Nyt kova kovaa vastaan ja vaimo siwan kassalle oikeisiin töihin.

Ehkä siinä pästä karisee harhaluulot muiden sunset beach elämäntyylistä.

-SePPO