Kysymys: Olen ollut avopuolisoni kanssa kahdeksan vuotta, ja meillä on kaksivuotias tytär. Mies haluaisi seksiä kerran viikossa, mutta se on minulle vastenmielistä, vaikka saan poikkeuksetta orgasmin. Seksin jälkeen tulee paha olo ja joskus itkettääkin. Johtuuko se siitä, että pyrin vain miellyttämään häntä? Hän haluaisi halia ja pussailla, minä välttelen ja olen etäinen. Tunnen suhteemme kaverilliseksi. Kuukausi sitten muutin pois. Tämä aika on ollut helpottavaa, kun ei ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa pihtaamisesta. Kun olen käynyt vanhassa kodissamme, on tullut tunne, etten haluaisi enää sinne takaisin. Mies haluaa ehdottomasti vielä yrittää. Jos en halua palata enää vanhaan, särjen mieheni sydämen ja lapseni perheen. Onko järkeä hukata vuosia tässä suhteessa, jossa ei ole kipinää? Olen harkinnut terapiaan menemistä. Luulen, että tämä "seksi- ja läheisyyslukko" johtuu liian varhain aloitetusta sukupuolielämästä; olin henkisesti vielä ihan lapsi, kun teininä seurustelin itseäni kuusi vuotta vanhemman miehen kanssa.

TIA

SePPO: Hyvä Tia, lopeta jo se narinasi ja vikinäsi. Ei se tottavie ole miehesi vika, että keksit kahdeksan + vuoden jälkeen, että seksi ei olekaan kivaa ja siitä tulee paha olo. Luuletko vielä, että miehesi haluaa seksiä vain miellytääkseen itseään?

Seksi lähentää parisuhdetta ja toimivassa parisuhteessa sitä harrastetaan. Mutta sinä vain pillität kun miehesi haluaa näyttää, että rakastaa sinusta. Ja onhan se selvää, että tekee mieli. Se, että etsit syytä teininä aloitetusta suhteesta, kertoo kykenemättömyydestä ottaa vastuuta itse vaan ongelma pitää aina ulkoistaa jonkun muun syyksi. Olet kuin pikkulapsi leluliikkeessä, jos uutta barbia ei saa, pitää kiukutella.

"Kuusi vuotta vanhemman kanssa"-teinisuhteesi ei sinulta ikinä mitään väkisin ottanut, joten on halpamaista syyttää häntä, että "särki" sinussa jotakin.

On olemassa ihmisiä joilla on oikeita ongelmia hyväksikäytön tai raiskauksen vuoksi ja seksi saattaa oikeasti tuntua vähemmän mielekkäältä. Joten lopeta itsesäälissä rypeminen ja samalla heidän traagisen menneisyytensä halventamisen asettelemalla itsesi samaan kategoriaan. Sinun "mulla on melkein sama juttu" pistää vituttamaan jo kokenuttakin parisuhdeneuvojaa. Olet itkuiikka!

Terapia voi olla hyvä idea, kuten myös miehesi huomioonottaminen välillä.

Et kai ala taas rääkymään?

-SePPO